Heissa vaan kaikille!
Kotomaaperällä olen nyt tallustellut sen pari viikkoa. Eikä ole kirjoitus luistanut sitten vähääkään. Koko Englanti tuntuu nimittäin niin kaukaiselta. Ihan kuin en olisi siellä käynytkään. Eikä täällä joulupukin maassa edes oikein lunta ole näkyvillä. Eilen matkasin hieman pohjoisemmaksi itärajalle päin ja siellä oli onneksi lunta. Toivo elää, että se valkeus tännekin leveyspiirille mönkii.
Mutta joo, tuota noin. Mitä brittilästä sitten jäin mieleen.
Kielitaito koheni.
Monikulttuurisuus/kansainvälisyys (mitä eroa noilla on?) Oikeasti ihmisiä oli joka puolelta maapalloa ja englantia puhuttiin vaikka ja miten.
Kaupan kassalla myyjä odottaa kiltisti, että tavarat on ensin saatu pakattua ja sitten vasta otetaan maksu ja seuraavaa asiakasta aletaan palvella, kun edellinen on poistunut.
Halpa bussi lippu Edinburghiin!
Paikallinen pubi, josta ei teetä saati mitään muutakaan kuumaa saanut. Piti siirtyä plan B:n Guinness.
Herneet. Pakasteherneet. Pakastevihannekset jättipusseissa. Pinnattikin piti ostaa kilon pussissa.
Jacket potato: uuniperuna, joka on mahdollisesti täytetty jollain. Niitä sai pubeista, kaupan hyllyltä, sairaalasta ja niitä mainostettiin.
Se yksi ihana lähihoitaja, joka antoi minulle mustan kuulakärkikynänä, koska sinisellä ei missään nimessä saa ammattilainen kirjoittaa.
Rohkeus.
Hakekaa kätilö!- muki.
Harjoittelu vauvojen ja odottavien äitien parissa.
Siinä hieman laiha lista. Mutta niinkuin sanoin, kuin olisin valovuosia sitten siellä ollut. Kerron toki lisä jahka muistan ja kunhan tavataan.
Tämä nyt kuitenkin taisi olla blogin osalta tässä. Minä lähdin kotoa ja minä palasin. Ja nyt tiedän, että uskallan lähteä uudestaan, jos sille päälle sattuu.
Kaikkea hyvää teille kaikille!
Toivoo Emma