perjantai 31. lokakuuta 2014

Lontoo lyhykäisyydessään

Taustatiedoksi kerrotakoon, että samaiset matkalaiset vierailivat kyseisessä pääkaupungissa melkein viikolleen tasan 7 vuotta sitten. Eli nyt ei seuraa kuvia Big Benistä tai muista suosituista nähtävyyksistä, koska ne on jo aikaa sitten nähty.

Ensimmäinen havainto: Ihmisiä on enemmän kuin seitsemän vuotta sitten.
Toinen havainto: Victorian teatteri oli siellä, missä sen musitinkin olevan.

Aina niin luotettava ja helppokäyttöinen metro teki meille heti alkuunsa tepposet. Se ei toiminut, joten piti nyhjäistä suunnitelma numero bussi melko tyhjästä. Eihän siinä muuta ongelmaa, mutta kun meidän kartta ei kertonut kaikkia kadun nimiä ja niitä bussejakin oli ihan muutama, mistä valita. Ja kaikenmaailman häiriötekijät (kuten miljoona autoa ja kaksi miljoonaa ihmistä samalla kadulla meidä kanssa) hieman rajoittivat hoksottimien toimintaa. Selvittiin viimein oikeaan punaiseen kaksikerroksiseen ja ehdittiin vielä takaisinkin samalle pysäkille ajoissa. Meitä nimittäin odotti toinen niistä asioista, jotka olimme suunnitelleet tekevämme.



Billy Elliot. Nähty myös 7 vuotta sitten.

Lyhyt musikaali arvostelu: Edelleen mahtava.

Matkaamme kuului myös vierailu Camden Townin marketti alueella. Matkaopas kertoi, että se on vaihotehtonuorten suosima alue. Oltiin ajoissa paikalla kello kymmenen, kun marketin piti aueta, mutta myyjät vasta availivat kojujaan. Aloitettiin siis päivä cafe lattella, chai lattella ja palalla sitruunakakkua. Alue osoittautui lopulta todella valtavaksi ja useampi tunti siellä vierähti. Alueelta löytyi erinäisten koru, huivi, hattu, tilpehööri ja vaate kojujen lisäksi myös ruokamarkkinat. Luonaaksi nautittiin tällaiset maukkaat neljän punnan intialaiset annokset.



Matkakumppanini omistaa hieman älykkäämmän puhelimen, jolla muun muassa saa hyviä kuvia ja joka itse kääntää kelloa. Illalla ihmeteltiin, miksi meillä on kellot eri ajassa, vaikka edellisenä päivänä oltiin samassa ajassa eletty. No talviaikaanhan sitä olisi pitänyt siirtyä ja älykäs puhelin osaa itse itsensä ajoittaa oikein. Oltiin siis koko päivä eletty tunti edellä. Tästä perspektiivistä katsottuna ei ollutkaaan ihme että kojut eivät vielä "kymmeneltä" auki olleetkaan.

Kolmas havainto: Ole liikkeellä tarpeeksi aikaisin, jos tahdot välttää suuria ihmismassoja.

Nyt seuraa suositus. Jos olet Lontoossa liikkeellä suosittelen käymään Greenwichissä. Siellä on kaunis puisto, kivoja pikku liikkeitä, vanha merenkulkukoulu, observatorio kukkulan päällä ja kauniita rakennuksia. Lisäksi alue on hyvää vaihtelua kiireiselle ja väkirikkaalle keskustan alueelle. Ja onhan siellä observatorion muurin kyljessä myös viiva kertomassa missä menee nollapituuspiiri ja Greenvichin nolla aika. Greenwich on myös valittu maailman perintökohteeksi siellä sijaitsevien historiallisten ja arkkitehtuurisesti merkittävien rakennusten takia. Suraavassa näkymiä Greenwichistä.







Neljäs havainto: Lontoo on niin iso, että siellä on vaikea vahingossa eksyä juuri oikeaan aikaan ihanan kahvilan tai ravintolan kohdalle.

Viides havainto: Kaupunki on täynnä ihmisiä, liikenteen hälyä ja yleistä hyörintää, mikä on omalta osaltaa mukavaa. Sitä ei kuitenkaan kauaa jaksa, joten on hyvä tietää, että Lontoosta löytyy myös rauhallisempia alueita.

Siinä meidän reissumme lyhykäisyydessään ja pääpiirteissään. Minun iltoihini kuului lisäksi iltasadun lukemista, jossa tapahtui muun muassa seuraavaa: Ruotsissa on atomipommi, josta tietää vain kourallinen ihmisiä. Kaksi heistä, eteläafrikkalainen Nombeko ja ruotsalainen Holger, jota ei ole rekisteröity syntyneeksi, yrittävät saada pääministeriä kiinni, jotta asia voitaisiin selvittää ja pommi hävittää. Holgerin rekisteröity veli Holger ja tämän vihainen tyttöystävä taas haluavat kuninkaan pois päiviltä ja lakkauttaa koko monarkian. Soppaan kuuluu myös israelilaisen salaisen palvelun agentit A ja B, jotka pommin vahingossa alunperin Nombekolle lähettivät. 

Jos haluaa lukea hulvatonta tarinaa on tässä yksi vaihtoehto: Jonas Jonasson: Lukutaidoton, joka osasi laskea. Englanniksi The girl who saved the king of Sweden.

Loppuun vielä kuva uutisesta, jonka bongasin bussissa matkalla Lontoosta Bristoliin.

 
Hyvä Ismo Leikola!

torstai 30. lokakuuta 2014

Matkakertomus nro 2

Määränpää: Bristol ja Lontoo
Matkalaiset: Yksi Suomesta ja yksi Norjasta
Matkantarkoitus: epäselvä, luultavasti viettää lomaa ja syödä hyvin

                                                          ---------------------------------

Loma alkoi, kun sain ihanaisen vierailijan Norjan maaperätlä. Velkommen! (Olin ihan varma, että se on vilkommen, mutta sanakirja opasti näin. Liekö oikein?) Ja tiedättekös, mitä loma ja matkailu tarkoittaa? Yöpymistä muualla kuin omassa sängyssä ja siitäkös vasta olin iloinen. Oli eri kiva päästä hotellin leveään sänkyyn ja suihkuun, jossa on ihan oikea käsisuihku eikä vain suutin katossa. Ensimmäinen huoneemme oli ilmeisesti suunniteltu liikuntarajoitteisille. Oli enemmän tilaa sängyn ympärillä, suihkussa oli istuin, pesuhuoneeseen ei ollut kynnystä, vessanpöntön vieressä oli puhelin ja sängyn vieressä apunaru. Se semmoinen punainen, mitä vetämällä saa henkilökunnan paikalle.


Seuraava hotellihuoneemme sijaitsi 13. kerroksessa ja pesuhuoneesta paljastui amme. Minä, joka en oikein ammeessa oleilusta välitä, päätin antaa sille mahdollisuuden. Piti ensin miettiä, että mitä tässä ammeessa tulee tehdä. Noin niin kuin, että tässäkö sitä vain lillutaan. Saunan kyllä ymmärrän ja sen, että siellä ei tarvitse mitään tehdä. Kunhan vain istuu. Tulin sitten siihen tulokseen, että ammeen tehtävä on sama kuin saunan. Rauhoittua ja rentoutua. Taisin lopulta selvittää lämpimän veden salaisuuden, koska seuraavassa majapaikassa melkein kaipasin ammetta.

13. kerros


Matkamme alkoi tutustumalla Bristoliin ja vaikka itse olen täällä ympäri ja ämpäri kierrellyt, löytyi vielä uusia hienoja paikkoja. Muun muassa tälle kuuluisalle sillalle on paremmat näkymät, kun kipuaa vähän ylemmäs läheisen observatorion kukkulalle.



Sitten löydetiin aivan ihastuttava kahvila, josta saa varmastikin maailman parhaat belgialaiset vohvelit marjoilla ja jogurtilla. Kierreltiin ympäriinsä sateessa ja välillä kuivassa säässä. Syötiin ja taas jatkettiin matkaa. Sellaista tavallista matkailusykliä. Ei minulla muuta kerrottavaa tähän hätään ole. Jatkan Lontoosta kertomista, kunhan sanat alkavat taas soljua paremmin.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Päiväohjelma

Minä vietän nyt lomaviikkoa, johon on tähän mennessä kuulunut erään norjan ihmisen vierailu ja muutaman päivän visiitti Lontooseen. Lontoosta ja lomasta myöhemmin lisää. Ensin kerron siitä, kun ensimmäinen harjoittelu tuli päätökseensä. Ajattelin jakaa teidän kanssanne työpäivän päiväohjelman. Noin hyvin suuripiirteisesti ja ilman sen suurempia kuvituksia.

                                              -----------------------------------------

Herätys kello 5.25. Vedenkeitin päälle ja pikapuuro hillolla nälkäiseen mahaan. Työvaatteet ja eväät kassin ja menoksi. Bussipysäkillä odottelua klo 6.15. Usein bussissa ei muita matkustajia vielä ole. Mukaan nappaan bussista ilmaisen Metro lehden aamupäivän tauon ratoksi. Sairaalalla 6.30. Neljänteen kerrokseen pukuhuoneeseen ja siitä kerros ylemmäs osastolle.

Aamun pelastaja.


7.00 alkaa raportti ja sen jälkeen aamupalan jako. Valittavana on Weetabixeja, muroja tai samaista pikapuuroa, jota aamulla syön. Lisäksi paahtoleipää ja teetä. Sitten päivänohjelma määräytyy sen mukaan, onko ohjaajani vastaava hoitaja vai ei. Vaihtoehtoisesti siis aamupesuja health care assistantin kanssa tai yksistään, lääkkeiden jakoa ohjaajan kanssa tai yleistä asioiden hoitoa. Yhdeksältä on moniammatillisen tiimin kokoontuminen, jossa käydään läpi pikaisesti jokainen osaston potilas ja mikä on kenenkin suunnitelma potilaan varalle. Esimerkiksi toimintaterapeutti kertoo oman näkemyksensä potilaan tilasta. Mielestäni kyseiset kokoontumiset ovat todella hyviä ja moniammatillisuutta parhaimmillaan, koska siinä voidaan kasvotusten puhua jokaisen tahon kanssa, joka potilaan hoitoon osallistuu.

Puolen päivän maissa on ensimmäinen puolen tunnin tauko ja Metro-hetki. Täällä on jäänyt uutisten luku melko vähälle, kun en jostain syystä tykkää netistä uutisia lukea. Ei ole sanomalehden voittanutta! Mutta Metron avulla pysyy ainakin perillä julkkisten juoruista ja lähitienoon shokkiuutisista. Parasta antia on kuitenkin Rush-hour-crush. Pieni palsta, johon ihmiset kirjoittavat bussirakastumisiaan. Esimerkiksi seuraavanlaisesti: Hei sinä ruskeatukkainen simpsakka leidi bussissa 45. Näen sinut joka aamu klo 7.45 ja valloittava hymysi seuraa minua koko päivän. Irtoaisiko minulle muutama sananen hymyn lisäksi? Terveisin keski-ikäinen mies vihreissä housuissa.


Tauon jälkeen jatkuu työt siitä, mihin ne jäi. En nyt sen tarkemmin ala kuvailemaan. Sitä mitä sairaanhoitajan työhön noin yleisesti ottaen kuuluu. Neljän maissa on seuraava puolen tunnin tauko. Semmoinen asia selvisi, että täällä hoitajat eivät saa palkaa ruokatunnilta. Eli vaikka töissä ollaan 12,5 tuntia, palkkaa saa vain 11,5 tunnilta. Siksi tauot tosiaan yleensä ovat tarkalleen sen puoli tuntia, eikä tauon aikana tarvitse hoitaa työasioita. Potilaille päivällinen tarjoillaan kuuden maissa ja niin kuin lounaallakin, he ovat etukäteen saaneet muutamasta vaihtoehdosta valita ruoan ja lisukkeen, mitä haluavat syödä. Lisäksi teetä tarjoillaan aamulla ja aamupäivällä, päivällä, iltapäivällä, illalla ja vähän joka välissä.


19.30 loppuu työvuoro. Sairaanhoitajat tosin poikkesksetta aina jäävät ylitöihin antamaan raporttia yövuoron hoitajille eli varmaan kahdeksan maissa pääseävät lähtemään. Kotona olen usein ennen puolta yhdeksää. Ja saman tien laittamaan seuraavan päivän eväät valmiiksi ja nukkumaan. Sähköpostit joskus jaksaa lukea, mutta ei työpäivinä paljoa "tavallista kotielämää" ehdi elää.

En mitään tyhjentävää analyysiä osaa sanoa. Mutta nyt tiedän, mitä kahdentoista tunnin työvuoro ihan konkreettisesti tarkoittaa. Siinä on hyvät ja huonot puolet niin kuin kaikessa muussakin. Vähemmän työpäiviä tarkoittaa enemmän vapaata. Kaksitoista tuntia menee yllättävän kivuttomasti. Kuitenkin minusta on mukavampi, että päivässä on hieman muutakin aikaa kuin vain työ esim. käydä lenkillä tai laittaa ruokaa. Ja minä tykkään arkirutiineista, joten jos saa valita, otan lyhyemmän työpäivän ja vähemmän vapaata.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Nyt seuraa säätiedotus


Syyskuu oli täällä erikoisen lämmin ja aurinkoinen.  Parinkymmenen asteen paikkeilla. T-paidalla tarkeni ja paikalliset hipsuttelivat shortseissa ja varvassandaaleissa. Kesä siis. Kummallista oli, että vaikka oli pilvistä, niin aurinko lämmitti ja nenä melkein paloi. Itse vaihtolämpöisenä en ihan tuohon shortsi meininkiin lähtenyt mukaan. Väälillä kun tuntui, että lämmöstä huolimatta oli viileän kosteaa.

Sitten seurasi lokakuu ja sateet ja viileät ilmat. Ihanaa! Muistan sen päivän, kun vedin eka kertaa täällä pipon ja lapaset käteen. Kyllä tuntui hyvältä. Ja paikalliset jatkoivat varvassandaaleissa ja shortseissa kulkemista. Tai vaihtoehtoisesti shorteissa, villakaulahuivissa ja pipossa. Mutta siis yli kymmentä astetta ollut. Maanantaina oli annettu tänne hurrikaani varoitus, josta olin autuaan tietämätön. Kova oli tuuli aamulla, mutta kyllä sitä pystyssä pysyi. Eikä se tainnut pientä mysrkyä kummemmaksi yltyä.

Noin yhteenvetona voisi sanoa, että ei kannata katsella ikkunasta kanssa opiskelijoiden pukeutumista, jos haluaa selvittää ilman lämpötilan. Heillä ei selvästikään ole kaikki lämpösensorit aivan kohdillaan. Englannin säästähän sanotaan, että se on sateinen ja arvaamaton. Nyt kuluva kuukausi on vähän näyttänyt sitä, mitä sateinen ja arvaamaton tarkoittaa.

Tässä vielä BBC:n ennustus tälle päivää:
After a mainly dry, bright and chilly start, cloud will thicken from the west, although it should remain mainly dry. However, some light, patchy rain is possible over western coasts later. Much lighter winds than on Tuesday, feeling less cold

Ei ole sääkuvia laittaa. Mutta näkymä ikkunasta on seuraavanlainen: Pihlajassa on vielä muutama ruskea lehti jäljellä plus marjat, pari heikkorunkoista puuta ovat menettäneet jo lehtensä. Ruohikko on täysin vihreää, samoin pensaat. Taivas on tasaisen vaalean harmaa. Ei sadetta. Sisäinen meteorologini kuitenkin ennustaa taivaan värin perusteella, että sateen mahdollisuus on olemassa.

P.S Lisäsin edelliseen kirjoitukseen linkin kurpitsa piirakan ohjeeseen.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Sitä sun tätä

Nyt on syksy saapunut tänne Yhdistyneeseen saaarivaltioon. Vettä satanut kolme päivää ja taivas ollut tasaisen harmaa. Tosin kaksi sadepäivää meni töissä ja sieltä sade näytti aika kivalta. Osasto on nimittäin viidennessä kerroksessa ja potilashuoneiden ikkunat ovat lattiasta kattoon mallia. Hyvät näkymät siis. Työpäivistä sen verran, että kyllä ne vähän tavallista enemmän väsyttävät. Sen huomaa seuraavana vapaapäivänä kahden työpäivän jälkeen. Tahtoo olla hieman käynnistymisvaikeuksia ja tietää kävelleensä muutaman kilometrin edellisinä päivinä... (Muistutukseiksi vielä, että päivät ovat 12,5 tunnin mittaisisia.)

Huono bussi tuuri jatkui eilen. Kotiin yritettiin sairaalalta päästä ja kyytiin lähti tasan neljä matkustajaa. Eikä kuski osannut ketään jättää oikealla pysäkillä pois. Ensimmäisen pysäkin ohi hurautti ihan suruitta ja meidän pysäkin kautta ei edes ajettu. Ihan jotain omaa reittiään ajeli. Aijai, oli kuski hieman unessa.

Epäonnistuneen pullayrityksen jälkeen leivoin kurpitsapiirakkaa ja tällä kertaa onnistumisprosentti oli lähellä sataa. Oli kyllä maukasta!




Yritin ruokabloggaajaksi alkaa, mutta kuvien laadussa on vielä parantamisen varaa. Ja siinä, että muistaa ottaa kuvan ennen kuin haukkaa palan pois piirakasta. Mutta eikö ole söpö tuo kurpitsa! Ja alemmasta kuvasta huomaatte lautastilanteen. Omistan vain syvänlautasen, josta saa kätevästi sopat ja kiinteäe ruoat syötyä, mutta valitettavasti piirakka ei ollut siellä kovin edustava. Joten tässä uusi kahvilautastrendi.

Päivitys: Linkki ohjeeseen: http://joythebaker.com/2012/11/creamy-pumpkin-pie-bars/#more-10066

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Matkakertomus

Matkakohde: Cheddar via Weston-Super-Mare 
Matka-aikataulu: Lauantai 11.10. aamusta iltaan
Matkalaiset: Kolme suomineitoa
Matkan tarkoitus: Karkoittaa krooniseksi yltynyt kaupunki-levottomuus. Saada hengittää raikasta ilmaa.
Matkasuunnitelma: Päästä Cheddariin, mahdollisesti löytää kalliot

                                          ----------------------------------------

Aamulla herätessä meinasi hieman kehtuutta koko lähteminen, mutta venyttely tuokio sai töissä jäykistyneet jäsenet vertymään. Ja matkailu parantaisi kaiken! Niin ruumiin kuin mielenkin jäykkyyden. Joten matkaan lähdettiin aamulla kello vaille yhdeksän. Ensimmäinen etappi oli ottaa bussi keskustaan bussiasemalle.

Meillä oli melkoinen kavalkadi bussikuskeja tällä reissulla. Yleensä kuskit ovat hyvin tervehtiväisiä ja mukavia. Ensimmäinen tuijotti kojelaudan mittareita eikä eväänsä tai suupieltään värähdyttänyt tervehdykseen. Toinen kuski oli ihan normaalin iloinen. Kolmas pyyteli anteeksi väsymystään, kun ei meinannut meidän lippuja ymmärtää. Neljäs piti tauon aina kun pystyi: tupakkatauko, juomatauko. Viides oli taas tavallinen kuski. Kuudes oli nälkäinen ja söi patonkia, joten kommunikointi ei oikein onnistunut. 

Tunti körryyteltiin Weston-Super-Mariin (olkoon se tästä lähni W-S-M). Ja arvatkaa mitä nähtiin?  Kaunista maaseutua, lehmiä, lampaita, kissoja, hevosia, kanoja, lintuja, autoja, ihmisiä. Ja kauniita taloja, kiviaitoja, puita ja vihreää vihreää vihreää. Ei lainkaan kaupungin harmaata. Ja sitten saavuttiin merenrannalle W-S-M:een ja  odoteltiin bussia. Yksi seurueemme jäsen kysyi osuvasti: "Oletteko nähneet tämän kauniimpaa paikkaa bussipysäkille?"






Ei nyt ihan heti tule mieleen.


Bussi saapui ja matka jatkui kohti Cheddarin kylää. Tästä eteenpäin tiet kapenivat ja mieli alkoi lisää ja lisää rauhoittua. Ajettiin pienten kylien läpi ja seurattiin kylttejä, että ei hurauteta meidän määränpään ohi. Cheddar valikoitui meidän matkakohteeksi jylhien kalliojyrkänteiden takia. Tosin ennen matkalle lähtöä ei ollut täysin varmaa pääsisimmekö sinne jalkaisin, mutta olimme varautuneet olemaan tyytyväisiä, vaikka kalliot jäisivät läheltä näkemättä.

Osattiin jäädä pois kylän kohdalla ja suunnattiin ensin täydentämään energiavarastoja ensiksi vastaan tulleeseen kahvilaan: melko halvalla teetä ja paahtoleipää. Paikka osoittautui kirkon ylläpitämäksi. Sivupöydällä oli laatikko rukouspyynnöille ja ilmoitustaululla kehotettiin nykäisemään tarjoilijaa hihasta, jos halusi tämän rukoilevan ihmettä tapahtuvaksi. Kahvilan ikkunasta näkyi osa kylänraittia ja verkkaiselta näytti lauantaipäivän meno. Autoja meni ja ihmisiä tuli. Sellaista verkkaisen vilkasta. 




Aikamme istuttuamme päätimme, että nyt on nostettava takapuolet ylös ja lähdettävä kohti Cheddar Gorgea, vaikka hyvin tyytyväisiä olimmekin rauhalliseen kahvilassa istumiseen. Seurattiin kylttejä. Matkalla kallioille nähtiin ainakin ravintola, teehuone, jäätelökioski, juustokauppa, jäätelökioiski, jäätelökioski, teehuone, matkamuistomyymälä, kahvila, turisti-info, juustokauppa ja hotelli.








Ja lopulta päästiin tänne. 









(Täytyy huomauttaa, että kuvat eivät täyttä oikeutta paikalle tuo.)

Kahden ison kalliojyrkänteen välissä kulkee siis autotie, jonka vartta lähdettiin lompsimaan ylöspäin.  Kalliot kohosivat jyrkemmiski mitä edemmäs ja ylemmäs tietä kuljimme. Päät takakenossa ihastelimme kallioiden jyrkyyttä, sinistä taivasta, jyrkänteillä keikkuvia kilipukkeja ja hengitettiin syvään tilaa, rauhaa ja ilmaa.Välillä melkein odotti kotkan liitävän kallioiden yllä. Ylhäälle kallioille olisi myös voinut kivuta ja kiertää sitä ylhäältäpäin, mutta meillä ei ihan tarpeeksi hyvät kengät moiseen seikkailuun ollut ja alhaalta ihailu riitti vallan mainiosti. 

Noiden kallioiden alla menee luolasto, jossa on ollut tapana kypsyttää paikallista cheddar-juustoa. Luolastoon pääsee pääsylippua vastaan. Pääsylippua emme ostaneet, mutta kimpale cheddaria lähti maistiaiseksi. Ja jäätelöt ostimme, koska se tuntui juuston ohella olevan paikallinen juttu. Ja hyvää oli! Alkoi satamaan ja lähdimme odottamaan bussia takaisin päin. Sinne jäi taakse suloinen pieni kylä.

Tällä kertaa pysähdyimme pidemmäksi aikaa W-S-M: een. Ensitöiksemme marssimme omeletti ravintolaan täyttämään vatsamme omeletilla ja ranskalaisilla potuilla. Siitä pikkuhiljaa astelimme takaisin merenrannalle. Ja tältä siellä näytti iltasella laskuveden aikaan.





Kaunis päätös kauniille päivälle. Kahdeksan maissa illalla kotiin palasi kolme reissussa hieman väsynyttä, mutta erittäin onnellistä neitokaista. Matkan päämäärä tuli saavutettua. Löysimme kauniin paikan, jossa hengittää.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Sydän lyö pum pum pum

Pum pum.. Pum pum...

Minä näin tänään sydämen! Pääsin katsomaan läppäleikkausta ihan lähietäisyydeltä. Sinä potilaan pääpuolessa katselin kirurgien toimintaa. On se kyllä hurjaa, miten rinta voidaan tuosta vain aukaista ja niinkin pieni asia kuin sydämen läppä vaihtaa uuteen. Ja sitten vain pisto sinne ja pisto tänne ja rinta on taas ummessa. (Siinä vähän lyhennetty versio tapahtuneesta.)

Tämä oli minulle ensimmäinen kerta leikkaussalissa ja kyllä aluksi jännitti, vaikka tiesin, että katselemaan vain menen. Sydän oli tietysti pysäytyksissä ja veri kuljetettiin sen laitteen kautta, jonka nimeä en tähän hätään muista. On se kyllä hienoa, minkälaisia laitteita sitä on kehitelty. Kyllähän minä olin tiennyt, että sydänleikkauksia tehdään ja tiesin, mitä niissä pääpiirteissään tapahtuu, mutta nyt sen oikeasti tajuaa, mitä sydänleikkaus tarkoittaa. Se on kaikkea muuta kuin pieni toimenpide. Rajun näköistä oli, kuinka rintakehää voidaan vetää niin paljon auki ilman, että se menee rikki. Huh. Ja hienoa oli nähdä, kun sydän käynnistettin ja se alkoi toimia. Ja osa keuhkoistakin näkyi. Ja vaikka mitä muuta. Sanoinko jo, että olin ihan innoissani? Olen kyllä niin iloinen, että pääsin katsomaan kyseistä ooperaatiota. Oli se vain jännää ja opettavaista.

Pitäkää sydämestänne huolta!





Kuva on täältä: http://thegraphicsfairy.com/vintage-graphic-image-anatomy-heart/

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Lauantain viettoa

Eilinen lauantaipäivä alkoi sateisessa säässä. Luulisi, että se ei täällä ole lainkaan outoa, koska saarihan on maailmankuulu sateisuudestaan. Mutta oikeastaan se oli ensimmäinen päivä tässä kuukauden aikana, kun satoi ihan oikeasti pitempään. Paikallisetkin ovat sanoneet, että tämä on ollut tavallisuudesta poikkeavan lämmin syksy. Shortseilla ja t-paidalla on ihmiset tuolla vielä vilistäneet. Nyt tosin alkaa jo (onneksi) viiletä. Eilen iltalenkille sain vetää pipon päähän! Voi että oli ihana tunne. Heh.

Mutta takaisin lauantaihin. Me nimittäin lähdettiin aamupalalle yhden finsken synttäreiden kunniaksi. Täällä mainostetaan paljon kahviloiden ikkunoissa, että perinteinen englantilainen aamiainen siihen ja siihen hintaan. Allekirjoittanutta ei kovin paljoa viehätä ajatus pekonista ja makkarasta aamutuimaan. Vegaanivaihtoehtokin tarjosi paistettuja sieniä ja pinaattia. Ei sekään käy järkeen. Päädyin siis pannukakkuihin ja rooibos-teehen. Seurueemme kolmas jäsen valitsi aamupalakseen Nälkäisen karhun puuron ja se oli kyllä maukasta.



En oikein keksi äkkiseltään, mikä olisi ollut parempi tapa viettää sateinen aamu kuin tuo kahvila-aamupala. Yksi viehättävä asia (usean muun joukossa) on tuo teen tarjoilu. Kuten kuvasta käy ilmi, tee tarjoillaan tuollaisessa pikkukannussa. Siitä saa useamman kupin itselleen. Ja jos ei rupattelun lomassa ehdi teetään hörppiä, aina voi kaataa pannusta lisää lämmikettä. Oikeastaan kaikkialla, lukuunottamatta yhtä ketjukahvilaa, on tee tuotu pannussa. Jos minä perustaisin kahvilan, niin siellä tee tarjottaisiin pannussa.

Lauantaipäivä jatkui minun osaltani kirpputorikierroksella. Hyppäsin bussiin numero 14  ja otin suunnan kohti Glousester roadia. Täällä kirpputorit eivät ole itsepalvelu kirppiksiä, vaan ne ovat hyväntekeväisyys kirppiksiä. Tuotto menee esimerkiksi hoitokodille, syöpäjärjestölle, kodittomille... Näin jopa kirppiksen, jonka tuotto menee kotieläimille, jotka tarvitsevat kipeästi eläinääkäriä. 

Seuraavassa tunnelmia kyseiseltä kadulta.









Tuo alue on tunnettu katutaiteestaan ja itsenäisistä (?) kaupoistaan. Tarkoitan sitä, että ne eivät mihinkään ketjuun kuulu. Paljon on myös ruokapaikkoja ja pubeja. Tuo on pitkä pitkä katu ja yksi minun lemppareista täällä. Nuo eriväriset rakennukset on aivan ihania, ja muutenkin tuolla kadulla on vain mukava maleksia eteenpäin ja katsella ihmisten menoa.

Käytiin yksi ilta tuossa alimmassa kuvassa näkyvässä caribialaisessa ravintolassa kuuntelemassa musiikkia. Siellä soitti 12 henkinen orkesteri soulia ja funkia. Niillä oli ainakin neljä puhallinsoittajaa ja kolme laulajaa. Hyvältä kuulosti, mutta korvatulpat olisi ollut tarpeen. Mietittiinkin tyttöjen kanssa, että pitää ottaa korvatulpat aina mukaan, vaikka lähtisi vain baariin, jossa ei live musiikkia soiteta. Täällä tuntuu tuo musiikki soivan hieman liian lujalla. Eräässä paikassa piti kurkku käheäksi huutaa, jos halusi keskustella. (Eikä kyseessä ollut edes yökerho) Joissain ravintoloissakin on musiikki lujalla ja se on aika ikävää. Kyllä nyt ravintolassa olisi mukava tavallisella äänenpainolla pystyä keskustelemaan.

Loppupäivä meni sitten bussia odotellessa. 45 minuuttia odottelin, mutta ei kuulunut. Lompsin sitten takaisin keskustaan ja yritin piipahtaa vaatekaupoisssa, mutta hermostuttamaanhan niissä alkoi. Liian isoja putiikkeja ja liian paljon vaatetta.