Pari vinkkiä

Tässä kuva siitä ihastuttavasta kahvila-baarista, josta aiemmin kerroin. Se, johon vahingossa eksyimme.

Nimi on Grupo Lounge ja sijainti on Westbury on Trym- kaupunginosa. Kannattaa teidänki hyvät lukijat joskus yrittää eksyä kyseiseen paikkaan, sillä sisälle kun astuu tietää tulleensa juuri oikeaan määränpäähän.

Ja toinen vinkki jos satutte näillä kulmilla liikkumaan. Menkää bussipysäkille ajoissa. Paikallisbussi pysäkille ainakin 5 minuuttia aiemmin ja erään halpis bussiyhtiön pysäkille 15 minuuttia etuajassa. Tuo 15 minuutin aikaraja on ihan ylemmältä taholta neuvottu. "Myöhästyttiin" nimittäin bussista, kun se oli lähtenyt ennen aikojaan. Pistin sitten rakentavaa palautetta kyseiseen firmaan ja sieltä kehotettiin olemaan pysäkillä ainakin 15 minuuttia etuajassa, jotta välttyy pettymykseltä. Ei vain ihan täysin järkeen uppoa, kuinka bussi voi lähteä paaaaaljon paljon aiemmin kuin aikatauluissa lukee. On myös käynyt niin, että paikallisbussi on jättänyt tulematta. Onneksi suurimman osan ajasta ovat kuitenkin ihan ajallaan.

Hyviä bussimatkoja teille toivottelen!

Pullapäivä

No nyt koitti se kaunis päivä, kun teki mieli pullaa leipoa. Eikun vaan kauppaan aineksia hakemaan. Tässä tulos:

Kardemumma löytyi siis vain kokonaisena. Mukilla murskasin tuon kuoren rikki ja sisältä löytyi tuollaisia kaardemumman jyväsiä. Yritin niitä vielä vähän pienemmäksi jauhaa, mutta huonolla menestyksellä. Eipä niitä tosin olisi jauhemaisemmaksi tarvinnut saada, kun ei ne valmiista pullasta mitenkään kummallisesti erottunut.

Sitten koitti taikinan vaivausvaihe ja silloin näytti vielä hyvältä. En tosin löytänyt kuin kuivahiivaa, mutta onhan siitä ennenkin onnistunut. Tässä versioissa tosin ohjeistettiin ensin tekemään sokerista, lämpimästä nesteestä ja hiivasta seos, jota pitäisi turvottaa vartin verran. Enhän minä sellaista alkanut tekemään, kun en ennenkään. Olisi ilmeisesti pitänyt.

Tässä tulos 45 minuutin kohottamisen jälkeen. Ei mitään muutosta. Ehkä hyvällä mielikuvituksella puoli millimetriä kohonnut.

No en antanut kohoamattomuuden lannistaa, vaan leivoin korvapuusteja vesipulloa kaulimena käyttäen. Ulkomaalaisapurini leipoi voisilmäpullia, kun ei ollut ennen pullia leiponut. 

Seuraava kinkkinen paikka oli pullasudin puuttuminen. Haarukalla oli hieman vaikea sutia pullia, niin vaaleiksihan ne jäi. Tässä lopputulos.

Tuli tuommoisia kummallisia. Luonnossa ne on vielä kummallisemman oloisia. Ne on tosi tiiviitä ja painavia. Ja kuivia. Ja kaardemummaa on liian vähän.

Että se siitä pullasta. Kyllähän noita syö, kun teehen dippailee.

Eroista

Nyt kerron teille eroista, mitä olen huomannut tähän mennessä Suomen ja Englannin sairaaloiden välillä. Ottakaa huomioon, että olen ollut täällä töissä vasta kaksi viikkoa ja nähnyt vain yhden osaston (complex care ward, jossa pääasiassa vanhuksia) eli analyysi ei voi kovin syväluotaava olla. Tarkoitukseni ei ole vertailla kumpi on parempi eikä kritisoida mitään vaan tuoda vain esille eroja. 

                                                             --------------------------

Täällä on suuressa kaatumariskissä oleville potilaille omat hoitajat. (Voi olla myös jokin muu syy kuin kaatuma-alttius) He tulevat usein rekrytointifirman kautta eivätkä siis ole vakituisena osastolla. Menevät aina sinne, missä tarvetta on. Heitä kutusutaan nimellä special (kirjoitusasu ei tiedossa) tai 1:1. He hoitavat vain kyseistä potilasta ja merkitsevät tunnin välein lomakkeelle potilaan sen hetkisen olotilan (esim. levoton, nukkuu..) ja mikä on hoitajan rooli ollut kyseisellä hetkellä. Miedän osastolla on 32 petipaikkaa ja joka päivä noin 6 henkilökohtaista hoitajaa. 

Täällä ei rollaattoria osastolla käytetä, vaan potilaan apuna on zimmer. En osaa tähän kuvaa nätisti liittää. Mutta kuvahaulla löytyy nimellä walker. Se on kävelytuki, jossa edessä on renkaat ja takana renkaattomat jalat. (Heh, mikä selitys)

Rollaattorit, joita olen nähnyt ovat kolmionmallisia (3 wheel rollator). Edessä yksi pyörä ja takana kaksi. Menee pienempään tilaan kuin se tavallinen. Istuin osaa ei kyseisessä mallissa tosin ole.

Kirjaaminen hoituu paperiversiona. Potilaan huoneen edessä tai huoneessa on kansio, johon merkitään syömiset, erittämiset, mittaustulokset ynm. Lisäksi on kaavio, johon tulisi tunnin välein kirjata potilaan asento, onko kivut hallinnassa, onko tarvetta mennä vessaan ynm. Lisäksi siihen merkitään, onko sängyn lähimaasto turvallinen esim. pistävistä esineistä ja onko soittokello lähettyvillä.

Muita lomakkeita on muun muassa kanyylilomake, johon merkitään kanylointipäivä ja sitten seuraavien päivien kohdalle, miltä kanyylin ympäristö näyttää ja onko esim. kipuja.

Kuikat ovat kertakäyttöisiä. Samaa materiaalia kuin kaarimaljat ja ne murskataan käytön jälkeen.

Potilaiden huoneissa on omat lääkekaapit, joihin tuodaan potilaalla käytössä olevat lääkkeet. Lääkkeitä ei jaeta etukäteen. Myös lääkkeille on oma kaavake, johon lääkkeiden nimet ja annokset on käsinkirjoitettu.

Lääkärit kulkevat siisteissä vaatteissa, eivätkä he (ainakaan meidän osastolla) käytä valkoista takkia. Siisteillä tarkoitan sitä, että naisilla vaikka mekko ja miehillä kauluspaita. Ja kaikilla on tähän mennessä ollut hienot kengät. Sellaiset vaatteet siis, joilla voisi vaikka ravintolaan lähteä.

Omaiset käyvät usein potilaiden luona ja monet tulevat aina ruoka-aikaan syöttämään.

Käsidesiä käytetään vähän. Niitä löytyy käytävältä pari ja joistain potilashuoneista.

Vuoronvaihtuessa annetaan yleinen raportti, jossa käydään läpi esim. kaikki eristyshuoneet ja kenellä on vakava painehaavauma. Tarkempi raportti potilaista annetaan potilaan huoneen liepeillä.

Hoitajilla ei ole omaa huonetta kansliana, vaan sisääntulon edessä on avoin tila kansialle ja siellä sijaitsevat myös lääkekaapit.

Suurin ero on tietysti kieli. Yllätyin, miten helppoa loppujen lopuksi englanniksi on ollut keskustella hoitotyön sanastolla. En tietenkään jokaista lausetta ihan prikulleen ymmärrä, mutta tärkeimmän kyllä. Ärsyttävintä on ollut se, kun potilaiden kanssa niitä näitä rupattelu ei tahdo luonnistua. 

                                                   -----------------------------------

Eroja löytyy työtavoissa ja työvälineissä, mutta lopultahan hoito on samanlaista, koska ihmisillä on samat perustarpeet ympäri maailman. Puhtaudesta tulee huolehtia, lääkkeiden turvaallisuudesta jne. Siksi lähdinkin vaihtoon, että näen erilaista hoitokulttuuria. Siitä voi oppia paljon. Täällä näkee myös suomalaisen hoitokulttuurin eri perspektiivistä. Tarkoitan, että kun on nähnyt toisenlaisia tapoja toimia, ei välttämättä pidä sitä jo oppimaansa ainoana ja oikeana työtapana. 

Viikkoraportti

Kampuksella:

Iltaisin on tullut nukahdettua juhlakansaan riemunpitoon. Tuossa ikkunan alla pitävät hauskaa ennen baariin siirtymistä. Viikko takana tätä kouluvuoden aloittamisen juhlahumua...

Oltiin tulossa pikku kylästä (alempana selvitystä siitä) kotiin ja juhlakansa vasta lähdössä. Katselin tyttöjen mini mini asuja ja tunsin itseni melko vanhaksi mammaksi polvipituisessa neulosmekossa. Ihan oikeasti pieniä ne mekot ja yläosat. Ei ole montaa kymmentä senttiä kangasta niihin tärveltynyt.

Sairaalassa:

Manuaalisella verenpainemittarilla mittausta (kerran onnistuin, toisen epäonnistuin). Täällä aika usein tarkistetaan manuaalisella, jos digitaalisella lukemat on tavallisesta poikkeavat.

Opin, että henkilökuntalounasta ei sairaalassa saa vielä kello 11. Silloin vasta lopetellaan aamupalaa.

Herttaisia nämä englesmannit, kun hoitajia puhuttelevat nätisti. "Yes my love, thank you my love. Ja sama myös toisinpäin. Hoitajat käyttävät paljon potilaan omaa nimeä ja lisäävät siihen jonkun hellittelypäätteen: love, dear, lovely... Ainakin näin vanhusten osastolla.

Kaupungilla:

Piipahdus alueella, jossa on intialaisia/caribialaisia/afrikkalaisia ruokakauppoja ja halal lihaa myyviä lihakauppiaita. Mukaan tarttui platntain chips pussi. Vähän niinkuin ne kuivatut banaanilastut, mutta nämä ei ollut läheskään niin makeita.

Lauantaina kaupungilla on paaaaljon porukkaa. Parempi pysyä poissa jaloista.

Kotona:

Yritin pullaa leipoa, mutta ei löytynyt kaardemummaa kaupasta. Vain kokonaisia, mutta en minä niillä mitään tee. Suunnitelman vaihto ja tuloksena omenahyvettä. Se ei ikinä pieleen voi mennä.

(P.S Armaan siskoni kanssa asiasta keskustelin ja hän kertoi murskanneensa kaardemummat. Eli pullaa tiedossa tässä joku kaunis päivä.)

Ilonpäivät koitti, kun Vain Elämää näkyy täällä.

Muualla:

Päivänä eräänä töistä lähtiessä hypättiin väärään bussiin ja körryyteltiin aika pitkälle ennen kuin todettiin olevamme väärällä suunnnalla. Mutta kas! Paikka oli mitä ihastuttavin. Ihan kuin pienen pieni (ranskalais) kylä. Semmoinen kadunmittainen. Lauantai illan ratoksi lähdimme sitten istumaan iltaa kyseiseen kylään. Ja voi, mikä ihana cafe bar meitä siellä odotti! Pöydillä paloi valkoiset pöytäkynttilät, tiski oli puinen ja oranssiksi maalattu, pöydät tukevat ja tunnelma mitä kiireettömin.

Levylautasella:

Kylpylälomalla

En ole koskaan, toisin sanoen niin kauas kuin muistini yltää, ollut kylpylälomalla. Se kun ei kuuluu top 10 lomanvietto tavoista. Kävin Bathissa, joka on tunnettu roomalaisesta kylpylästään. Tämän lähemmäksi kylpylälomailua en varmaan vähään aikaan pääse.

Silloin kun Englanti oli osa Rooman valtakuntaa, Bathiin rakennettiin kylpylä. Kyseiseen kylpylän alla sijaitsee lämmin vesialue (hot springs), josta lämmin vesi saatiin pulppuamaan altaisiin. Kävin kyseisessä Roman Bathissa ja oli hienoa nähdä, miten altaat ja pilarit ja muut on säilyneet ammoisista ajoista tähän päivään. Tosin en jaksanut sen enempää perehtyä kolikoihin ja muurin palasiin, joita alueelta oli arkeologisten kaivauksein yhteydessä löytynyt. Paikka on pikkuruisen Bathin vetonaula, mutta en lähtisi uudestaan kylpylän takia. Lähtisin uudestaan Bathin tunnelman takia.

Tuossa edessä olevien muurien takana ja alla sijaitsee kyseinen kylpyläkompleksi.

Bath on myös se kaupunki, jonne Jane Austenin romaanien henkilöt lähtivät lomailemaan ja viettämän seuraelämää.

Minun Bathin päiväni alkoi katselemalla, kuinka kaupunki herää eloon yön jäljiltä. Kauppoja avatiin, harvat ihmiset menivät sinne ja tänne. Ilma oli ihanan ammunraikas ja kirpsakka. Tätä olin kaivannut.

Bathista mieleen jäivät kahvilat. Olisin vähintäänkin joka toiseen voinut astua teelle ja kakulle. Ne oli tiedättekö semmoisia oikeita kahviloita, joissa kakut ei tule pakasteena ja tee tarjoillaan pikku pannussa. Ja voi sitä kakkua, jonka söin! Kahvi-pekaanipähkinä kakku. Nam. 

Kuvailisin Bathia adjektiivilla söpö (mutta ei sellainen vaalenpunaisen söpö). Siellä oli suloisia pieniä katuja, joita talsin ees ja taas. Ja kalliita vaatekauppoja. Tiedättekö semmoisisa, joissa myydään hienojen herrojen lakkeja ja tweede takkeja ja ruutusukkia. Ja kirjakauppa, jossa vierähti tovi ja josta matkaan tarttui kirja ja toinenkin. Siellä oli rauhallista, ja hiljaisia puistoja ja joen varsi. Hyvä ääninen mies kitaran kanssa soittamassa kadulla. Istahdin toviksi kuuntelemaan ja nakkasin pari lanttia kiitokseksi. Lisäksi mietin, että viidakkoonko sitä on tullut. Kyllähän minä tiesin, että Englanti vehreämpi paikka on, mutta että näin lähellä viidakkoa.

Paluu matkalla bussiin istui liuta koululaisia matkalla kotiin. Oli paljon asiaa toisilleen.

Päivä oli erittäin hyvä. Enempää ei tarvitse.

Party party!

Tämä yliopiston kampus on kyllä melkoinen paikka. Ensinnäkin tänne mahtuu n. 1932 opiskelijaa asumaan. Voitte siis pääteellä, että ihmisten kirjo on hyvin moninainen, minkä näen kyllä vain positiivisena asiana. Näiden suurten opiskelija kerrostalojen ja opiskelutilojen lisäksi täältä löytyy pankki, oma poliisi, työnhakutoimisto opiskelijoille, kaksi pientä kauppaa, kirjakauppa ja kaksi baaria. Kaksi baaria! Koulun alueella! Ja nyt on koulu vuoden aloitus viikko menossa eli se tietää paljon hippaloita ja pippaloita... 

Nuo pippalot järjestetään pääosin tällä kampuksella, mikä on varsin kätevää. Ei tarvitse taksia maksaa ja sänkyyn vällyjen alle pääse parissa minuutissa, jos väsy koittaa kesken juhlien. Riippuu tietysti juhlijan kunnosta, kuinka paljon aikaa tuohon muutaman sadan metrin matkaan menee... Mutta noin yleisesti ottaen sen kävelee alle puoleen tuntiin eli nopeammin kuin mitä keskustasta tänne menee bussilla.

Kätevää näissä koulun muurien sisäpuolella sijaitsevissa baareissa on  myös se, että opiskelijat pysyvät suunnilleen samassa paikassa. Eli porukka ei pikkuhiljaa katoa pitkin ja poikin kaupungin pubeja ja yökerhoja. Eikä tarvitse esitellä jokaiselle uudelle tuttavuudelle, missä koulussa opiskelee. Riittää kun sanoo opiskelualansa. Säästyy siis sanomasta turhia lauseita.

Me korkattiin eilen asuntokavereiden kanssa meidän bilekausi alkaneeksi. Ja voi taivas, että siellä oli porukkaa!  Koulun pääovella oli järjestyksenvalvoja tarkastamassa iän ja laukun sisällön. Ja ovelle jonotettiin siistissä jonossa sellaisten kaiteiden välissä. Siis niiden, joita kätetään esim. festareilla, että ihmiset ohjautuvat oikeaan paikkaan eivätkä tallo nurmikoita. Mehän tietysti mentiin sinne (vahingossa) juuri sopivaan aikaan, joten vältyttiin jonolta. Eikä nämä pippalot kuulkaas mitkään limudiskot ole, vaikka koulun tiloissa järjestetäänkin.

Niin ja sanoinko jo, että se ihmismäärä oli valtava. Onneksi oli kolmessa eri paikassa tanssimahdollisuus, niin sai siirryttyä seuraavaan edellisen käytyä ahtaaksi. Ja sitten varmaan mietitte, että tanssinko. No tanssin! Kerrankin oli melko siedettävää musiikkia. Eikä ilta voi kovin huonosti loppua, jos viimeinen kuulemasi kappale oli viime kesän yksi parhaista: 

Työn raskaan raataja

Ihan ens alkuun, kun kuulin meidän työpäivän pituudet, olin vähällä nukahtaa väsymyksestä saman tien. Täällä siis työskennellään kahdessä vuorossa. 7-19.30 ja 19-7.30. Suunnilleen noin. Eli 12,5 tunnin työrupeama. Ja joskus on lyhyt päivä, että saa kaikki tunnit täyteen. Käytäntö on kullemma täällä tosi yleinen, että ei vain meidän sairaalassa. Lain mukaan saa olla töissä kaksi pitkää päivää putkeen ja sitten on pidettävä vapaa. Mutta jos seilaa eri osastoilla tai on rekryn kautta töissä tms. voi olla useamman päivän putkeen, mutta vakituisena yhdellä osastolla katsotaan tarkemmin nuo vuorot. Jos nyt täysin oikein ymmärsin... 

Mutta tiedättekö, mikä oli kummallisinta näiden kahden työpäivän jälkeen. Ei väsytä! Ei sitten yhtään. Työpäivä hurahti ohi ihan tuosta vain. Nytkin on vapaapäivä ja virkeänä heräsin jo kello puoli seitsemän.

Ja ihan turhaan pelkäsin ensimmäistä päivää. Vastaanotto oli aivan tosi tosi ystävällistä ja vaikka eroja tietysti työtavoissa on, on hoitotyön kuitenkin pääasiassa samanlaista. Kaikilla maailman ihmisillähän on samat perustarpeet, joista tulee huolehtia.

Kyllä kuulkaas tuntui askel iltaisin kevyeltä, kun kotiin päin astelin. Ihan teki mieli tanssiksi pistää, kun  oli niin hyvä mieli jäänyt päivästä. Eräs työkaveri kyseli ensmäisen päivän iltana, että vieläkö hymyilyttää. Ja minä siihen, että kyllä vain. Että tässä se hymy on päivän mittaan koko ajan vain leventynyt.

Leikin eilen myös amerikkalasisen elokuvantähteä. Ostin jäätelöä ja söin sitä suoraan purkista. Tekeeköhän ne sitä oikeastikin vai vain elokuvissa?

P.S. Kirjoittelen tässä lähitulevaisuudessa tarkemmin tuosta uutukaisesta sairaalasta. Se avattiin muistaakseni nyt maaliskuussa. 

Hukkaan heitetty koira

Tällaisia koiranjätös bokseja näkyy paljon ainakin tuossa läheisellä ulkoilualueella. En osaa vielä kaiken kattavaa tietoa kertoa, onko se tääläpäin yleistäkin. Yleistä tai ei, mutta mielestäni oikein hyvä asia. Ja vielä parempi asia on, että ihmiset näkyy niitä käyttävän.

Mutta se miksi minä koiranjätöksistä kirjoitan selkenee seuraavasta. Lukekaahan tarkkaan Dog waste. Tuli väkisinkin mieleen, että tuonne boksiin saa laittaa koiran, jolla ei enää mitään virkaa ole. Semmoisen vanhan ja raihnaisen, joka ei jaksa enää kulkea. Kun onhan tuo laatikko melko isokin vielä. 

No onneksi karvaiset ystävämme (yleensä) saavat paremman viimeisen leposijan.

Siirrytäämpä koirista sujuvasti tuohon ulkoilualueeseen. Se koostuu ainakin kahdesta mäestä, joiden välissä on notkelma ja toisen mäen takana on metsää ja toisen takana alamäki ja tasaista. Ja tuota metsätöntä aluetta peittää ruohikkoalue. Saitteko kiinni? Ette varmaankaan... Tässä siitä huonohko havainnollistava kuva. 

Tässä etualalla siis ensimmäinen mäki ja tuolla takana näkyy toinen mäki. Oli siinä näköjään mehtää tuon toisenkin mäen laitamilla. Ja lisää nurmikkoaluetta löytyy tuolta oikealta metsän takaa. Iso alue, jossa saa hyvinkin kulutettua tunnin jos toisenkin. Erittäin mukava lenkkeilypaikka ja näkyy myös suosittu olevan niin koirien kuin juoksijoidenkin keskuudessa. Kyllä vain, jotkut juoksee ensin toista mäkeä alas ja sitten toista ylös ja sitten vielä jotain hurjaa lenkkiä siihen päällä. Onneksi minun ei moiseen tarvitse alkaa, kun en lenkkareita mukaani ottanut. 

Toivottavasti teidänkin sunnuntainne oli yhtä aurinkoinen! (Jos ei sään kannalta, niin edes tunnelmallisesti)

Kaupunkiin tutustumista

Tarkennetaampa hieman tätä nykyistä sijaintia. Vihjeet ovat seuraavat:
1. Kuuluu Lounais-Englantiin
2. Asukasluku Wikipedian mukaan vuonna 2008 oli n. 421 000
3. Virallisesti nimetty pyöräilykaupungiksi
4. Edellisen lisäksi saanut myös Green Capital statuksen
5. Wallace ja Gromit animaatiot on tehty täällä
5. Vanha satamakaupunki

Vastaus: Bristol.

Bristolhan ei siis suoraan ole merenrannalla, mutta täältä on yhteys mereen. Kutsutaan sitä nyt vaikka joeksi, koska se kai se yhdysside on. Tänään tutustuimme Harbourside alueeseen ja päämääränä oli Brunel's SS Great Britain laiva ja Clifton Suspension Bridge. Ihan heti alkuun pieni huomatutus kartoista, jotka meillä oli. Kummassakaan ei ollut mittakaavaa ja matkat näytti pitkiltä. Siis jos Suomessa näkisi samanlaisen kaupunkikartan, niin osaisi joten kuten arvioida ilman mittakaavaakin kävelyyn vaadittavan ajan. No täällä se mitä ajateltiin, että ehkä vartti niin se ottikin vain viisi minuuttia. Toinen huomoin arvoinen seikka oli, että yhdessä kyltissä oli nuoli SS Great Britain 4 min. Otettiin ihan aikaa, kun niin kovasti epäiltiin. Eihän siinä kuin kaksi minuuttia mennyt. (Eikä me juostu)

No niin kartta siis valehteli, joten oltiin varmoja, että ehditään ennen pimeää takaisin. Ensin siis sillalle. Matkalla nähtiin kaksi polttari seuruetta ja yksi hääjuhlanpitopaikka. Nähtiin jokilauttoja (siis niitä, joista voi maksua vastaan maisemia katsella), kivuttiin suuri mäki läpi rikkaiden alueen. Ainakaan autojen perusteella ei ihan joka jampalla ole varaa asua kyseisellä mäellä. Nähtiin kivoja parvekkeita ja silloin tuntui kuin olisi ihan muualla päin maailmaa. Tiedättekö semmoisia valkoisia hyvin koristeellisisia rautaisia parevekekaiteita, joihin siirtomaa-ajan leidit nojailee pitkässä mekossaan jossain tropiikin lämmössä. Ja sitten silta.

Suunnittelija Isambard Kingdom Brunel. Valmistunut vuonna 1864. Sen rakentaminen alkoi jo 1831, mutta tuli mutkia matkaan ja silta jätettiin kesken. Brunel ehti kuolla ennen sillan valmistumista. Kyseisen Brunelin mukaan on täällä nimetty paikkoja ynm.

Takaisin kuljettiin joen toista laitaa ja sen hienon Brunel's SS Great Britanin ohi. Kyseessähän on siis museolaiva, jonka on suunnitellut samainen edellämainittu Brunel. Laiva suunniteltiin matkustuslaivaksi Atlantin yli Amerikkaan. Enempää en osaa kertoa, koska allekirjottanutta eivät laivat niin kovin kiinnosta. Tyydyin ihailemaan ulkoapäin ja nauttimaan orkesterimusiikista, jota tarjoili pinkkeihin asuihin pukeutunut ratkiriemukas soittokunta. Soitanta oli aivan mahtavaa, niin iloista.

Tämän päivän havainnot ovat seuraavanlaiset:
1. Minulla on vielä suuntavaisto tallella
2. Retkipäivän tietää olleen onnistunut, kun päivän rymyämisen jälkeen haluaa vain nostaa jalat kohti kattoa.

Tutustuminen kaupunkiin jatkukoon...

Kun minä kotoani läksin niin pilvet ne varjoili...

No minä siis nyt läksin kotoa pois joksikin aikaa. Nykyisen tietämyksen mukaan kolmen kuukauden päästä palaan. Valoitan nyt hieman tätä lähtemisen syytä. Ei lähteminen läheskään noin synkkää ollut kuin otsikko antaa olettaa, mutta hieman haikeutta (tai mitä lie) oli ilmassa. Elikkäs vaikutan nyt tämän syksyn kuningatar Elisabethin valtakunnan lounais rannikolla. Ja syy on niinkin simppeli kuin harjoitteluvaihto. Ei siis mitään niin dramaattista kuten rakastuminen, joka on muistaakseni yleisin syy, miksi ihmiset muuttaa ulkomaille. Tai ainakin se melko lähelle paalupaikkaa sijoittuu.

Tarkoitus on siis kirjoitella tänne blogin puolelle, mitä kaikkea tulee tapahtumaan nyt kun se oman kodin ovi on suljettu kolmen kuukauden ajaksi ja uusi kodin ovi avattu ihan muualla. Kirjoituksia tulee varmaankin hyvin vaihtelevalla aikavälillä ja menestyksellä. Mutta niitä tulee.

Ensimmäiseen viikkoon on mahtunut perehdytystä sairaalalla, yliopistolla vierailua, aikataulun suunnittelua ja lähikaupan metsästystä. Päällimmäisenä on kuitenkin mielessä se lämmin vastaanotto, jolla meidät on otettu täällä vastaan. Koulun opettajien puolesta ja majoitushenkilökunnan puolesta. Ihmiset ovat olleet todella todella ystävällisiä ja saaneet meidät tuntemaan olomme todella tervetulleiksi. Ja he ovat nähneet vaivaa, jotta meidän asettautuminen tänne olisi mahdollisimman helppoa. Esimerkiksi pääsimme tänne asuntolaan jo viikonloppuna ja viikkoa aikaisemmin, vaikka yleisesti lukukausi alkaa vasta parin viikon päästä. 

Tähän väliin pieni sivuhuomatutus "meistä". Me käsittää siis minun lisäksi kaksi muuta sairaanhoitaja opiskelijaa Suomen maasta. Joskus saatta vilahdella täällä siis monikko, mutta sen tarkemmin en ala heitä tai itseäni esittelemään. Tuntee ken tuntee.

Loppuun liitän nyt teidän iloksenne musiikkikappaleen, josta röykeästi lainasin nimen blogiini. Älkää käsittäkö väärin, minä viihdyn täällä vallan mainiosti ja tunnelmat on aivan toisenlaiset kuin, mitä Ville laulaa. Mutta kuunnelkaa nyt tuota ääntä! Ei ole Ville Valon voittanutta, vaikka laulu itsessään taipuukin melankolian puolelle melko vahvasti. 

https://www.youtube.com/watch?v=NtOk5HnusP4&noredirect=1