perjantai 12. syyskuuta 2014

Työn raskaan raataja

Ihan ens alkuun, kun kuulin meidän työpäivän pituudet, olin vähällä nukahtaa väsymyksestä saman tien. Täällä siis työskennellään kahdessä vuorossa. 7-19.30 ja 19-7.30. Suunnilleen noin. Eli 12,5 tunnin työrupeama. Ja joskus on lyhyt päivä, että saa kaikki tunnit täyteen. Käytäntö on kullemma täällä tosi yleinen, että ei vain meidän sairaalassa. Lain mukaan saa olla töissä kaksi pitkää päivää putkeen ja sitten on pidettävä vapaa. Mutta jos seilaa eri osastoilla tai on rekryn kautta töissä tms. voi olla useamman päivän putkeen, mutta vakituisena yhdellä osastolla katsotaan tarkemmin nuo vuorot. Jos nyt täysin oikein ymmärsin... 

Mutta tiedättekö, mikä oli kummallisinta näiden kahden työpäivän jälkeen. Ei väsytä! Ei sitten yhtään. Työpäivä hurahti ohi ihan tuosta vain. Nytkin on vapaapäivä ja virkeänä heräsin jo kello puoli seitsemän.

Ja ihan turhaan pelkäsin ensimmäistä päivää. Vastaanotto oli aivan tosi tosi ystävällistä ja vaikka eroja tietysti työtavoissa on, on hoitotyön kuitenkin pääasiassa samanlaista. Kaikilla maailman ihmisillähän on samat perustarpeet, joista tulee huolehtia.

Kyllä kuulkaas tuntui askel iltaisin kevyeltä, kun kotiin päin astelin. Ihan teki mieli tanssiksi pistää, kun  oli niin hyvä mieli jäänyt päivästä. Eräs työkaveri kyseli ensmäisen päivän iltana, että vieläkö hymyilyttää. Ja minä siihen, että kyllä vain. Että tässä se hymy on päivän mittaan koko ajan vain leventynyt.



Leikin eilen myös amerikkalasisen elokuvantähteä. Ostin jäätelöä ja söin sitä suoraan purkista. Tekeeköhän ne sitä oikeastikin vai vain elokuvissa?

P.S. Kirjoittelen tässä lähitulevaisuudessa tarkemmin tuosta uutukaisesta sairaalasta. Se avattiin muistaakseni nyt maaliskuussa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti